LAULULAHJA®️

Laululahja

ANNA UUSI BIISI LAHJAKSI RAKKAALLE 

LAULULAHJA®️ on
ultimaattinen rakkaudenosoitus
tärkeälle ja rakkaalle ihmiselle.


Laulun voi antaa lahjaksi toiselle, kun tahdot antaa jotain erityistä hänelle. Sellaisen laulun, joka on omistettu hänelle. Laulu on kokonaan uusi. Laulu on sanoitettu, sävelletty, laulettu ja soitettu. Se on radiosoittokelpoinen kappale, joka kertoo rakkaasta ihmisestä ja biisi on tehty toive musiikkityylillä. Yllätä rakkaasi hänelle tehdyllä laululla!


Laulusaari 🟢 Spotify
KUUNTELE biisi
RAKKAUS ON ÄÄRETÖN HETKI

Carita ja hänen puolisonsa antoivat
tyttärelleen ja hänen
tulevalle puolisolleen
LAULULAHJA®️ kappaleen häälajaksi.
Yllätys sai koko hääväen kyyneliin.
SAARA  ❤️ TUOMAS
Kappale lähetettiin kiitokseksi
sukulaisille ja ystäville.

LAULULAHJA®️
Rakkaudellinen muistijälki

Uniikki ja suoraan saajalleen omistettu laulu jättää vahvan tunnejäljen. LAULULAHJA®️ sanoitetaan, sävelletään, lauletaan,  soitetaan ja tuotetaan mittatyönä
rakkaalle ihmiselle, hääparille tai porukalle. 

LAULULAHJA®️ toteutetaan missä tahansa musiikkityylissä. Sanoitus tehdään toiveittenne pohjalta. Yhtäaikaa ainutkertainen ja ikuinen lahja.

BIISI ON SILTA VÄLILLÄMME



LAULULAHJA®️
yksityisasiakkaat
1200 €

LAULULAHJA®️
yritysasiakkaat
yrityslahjat, muistamiset
alkaen 1200 € + alv

LAULULAHJA®️
yritysasiakkaat
tykypajat, koulutukset
virkistys, brändityökalu
alkaen 3600 € + alv


Tutustu tarkemmin

Kuva: Neiti Ö

LAULULAHJA®️ on saajalleen sanoitettu ja sävelletty uusi biisi, useimmiten yllätyksenä annettu! 

Kuuntele Laulusaari On Spotify   

Tilaa Laululahja

Anna uusi biisi lahjaksi
LAULULAHJA®️
on sanoitettu, sävelletty, laulettu,
soitettu ja tuotettu
kokonaan uusi kappale. 

Rakkaallesi. Ystävälle. Hääparille. Porukalle.
Tärkeälle ihmiselle.
Radiosoittokelpoinen ja omistettu biisi.
Kulkee sähköpostilla.
Voidaan lähettää ja soittaa yllätykseksi.

❤️
Anna
LAULULAHJA®️
Äänitteenä tai
live esityksenä

❤️

LAULULAHJA®️ on saajalleen tehty kappale, eli uusi laulu lahjaksi. Se sisältää toiveittesi pohjalta tehdyn uuden biisin, sen sanoituksen sekä sävellyksen toivomassasi musiikki tyylilajissa.  LAULULAHJA®️ -biisin voi antaa esimerkiksi ystävälle tai hääparille. Se sopii yhtä hyvin yrityksen yhteishenkeä kohottamaan kuin rakkaalle kiitokseksi. Aineettomana lahjana se luo henkilökohtaista huomiota, joka on rahassa mittaamaton.


LAULULAHJA®️ tehdään aina mittatilaustyönä ammattilauluntekijöiden toimesta, tarkasti tilaajaa kuunnellen ja lahjan saaja huomioiden. Sanoittajana on Laulusaaren Neiti Ö Nina Erjossaari ja säveltäjänä Valtteri Lipasti. Valmiin lahjan saat äänitteenä. Laululahjan live-esitys paikan päällä on myös mahdollista, kun tahdot järjestää lisäyllätyksen tiettynä H-hetkenä.

Ilolla ja Rakkaudella lauluntekijät
Neiti Ö Nina Erjossaari ja Valtteri Lipasti.

RAKKAUS ON ÄÄRETÖN HETKI |

san. Neiti Ö Nina Erjossaari | säv. sov. Valtteri Lipasti |

Laululahja Hääparille | Saara ❤️ Tuomas | 1.8.2020 | Helsinki

Kuva: Neiti Ö

LAULULAHJA®️ LÄHEISELLE TAI  HÄÄPARILLE 1200 €


Hinta sisältää:

Lisäpalvelut:
*Voit tilata LAULULAHJA
®️ LIVE esityksen omaan juhlapaikkaasi.

* LAULULAHJA®️ YLLÄTYS keskellä kirkasta päivää.
*Voimme myös auttaa lahjan antajia esittämään LAULULAHJAN
®️ itse!




  • keskustelu laululahjan saajasta kappaleen sisällöstä ja musiikin tyylilajista. Tilaaja saa kuunnella biisin version matkan varrella
  • tyytyväisyys takuu: lupaamme tehdä kappaleen, josta asiakas pitää
  • sävellys
  • sovitus
  • studiotyö ja musiikin tuotanto: muusikot ja laulajat äänitteellä
  • äänite kappaleesta mp3-tiedostona ja cd:nä tarvittaessa
  • seinätaulu-kortti biisin sanoilla ja omistukirjoituksella varustettuna, A4 pdf, jonka voi myös jakaa ja lähettää eteenpäin esimerkiksi kaikille häävieraille

    Tilaaja saa Laululahjan saajaa koskevat kysymykset, joihin voi vastata sähköpostilla, tekstiviestillä, puhelimella tai etäyhteydellä.



Laululahja Yritykselle = Yrityksen oma biisi, joka tekee tarinan ja brändin nähdyksi ja kuulluksi - Autamme välittämään!

Kysy lisää

LAULULAHJA sopii kaikkiin elämän­tilanteisiin - joka päivään ja juhlaan!

  • Ystävälle
  • Hääparille
  • Rakkaalle
  • Puolisolle
  • Syntymäpäivä­lahjaksi
  • Kummilahjaksi
  • Nimenantojuhlaan ja kastejuhlaan
  • Prometheus-juhlaan ja rippijuhlaan
  • Lapselle 
  • Nuorelle
  • Hääpäivälahjaksi
  • Häätanssiksi
  • Joululahjaksi
  • Kiitoslahjaksi
  • Ystävänpäivä­lahjaksi
  • Äitienpäivälahjaksi
  • Isänpäivälahjaksi
  • Aikuistumisen lahjaksi - 18 v.
  • Ylioppilaalle
  • Valmistujais­lahjaksi
  • Perheelle
  • Sukujuhlaan
  • Muistotilaisuuksiin
  • Isovanhemmille
  • Työkaverille
  • Henkilöstölle
  • Opettajalle
  • Valmentajalle
  • Johtajalle
  • Polttareihin
  • Uudelle kodille
  • Eläkeläiselle
  • Joukkueelle
  • Pelaajille
  • Urheilijalle
  • Tsemppilahjaksi
  • Yrityslahjaksi
  • Koulutuspäivien sisällöksi Laululahja-paja
  • Tapahtuman tunnusbiisiksi

Mitä tapahtuisi, kun Yrityksellänne olisi oma biisi, jota voi käyttää Yrityksen esittelyvideoissa, podcasteissa, etä- ja livetapahtumissa, puhelin äänenä ja yrityksen kotisivuilla?


Tapahtuu ihmeitä! Vaikutusta! Välittämistä! Rakennetaan siltoja!

Mennään suoraan ihmisen tunnemuistiin! 


YRITYKSEN OMA BIISI- LAULULAHJA - ON ENEMMÄN KUIN TUNNARI
 

 
Yrityksen oma biisi todentaa yrityksen tarinaa ja brändiä. Yrityksen oma kappale on nopea keino mielikuvan luomiseen - vielä kuvaakin nopeampi - koska musiikki ja biisit menevät suoraan ihmisen tunnekeskukseen. Ihmisen kuuloaisti avaa reitin tunteisiin välittömästi.
 

Musiikki on voimakas tarinan ja tunteen välittäjä. Biisi jättää vahvan muistijäljen.


Mitä tapahtuisi, jos Yrityksenne äänimaailma olisi kaikissa markkinointi kanavissa yhtä jiirissä ja yhtenäinen kuin visuaalinen ilme?

Laululahja nojaa arvoihinne. Laululahja - Yrityksen oma biisi - soittaa ja kaiuttaa arvojanne.

Laululahja - Yrityksenne oma kappale- voidaan sovittaa eri käyttötarkoituksiin, kuten esittelyvideoihin, blogeihin, podcasteihin, etätapahtumiin, asiakastilaisuuksiin, henkilöstön juhliin, messukattaukseen, kampanjoihin, puhelimen odotusääneksi, sometempauksiin ja kotisivuille.
Ja vielä mitä?  Laululahja - Yrityksenne oma biisi - sovitetaan tarpeittenne mukaan.


Kun tahdot osumatarkkuutta vaikuttamiseen - Tehdään Laululahja Yrityksellenne! Yrityksen oma biisi!

LAULULAHJA ON SILTA VÄLILLÄMME 



* LAULULAHJA YRITYKSELLE alkaen 3600 € + alv.


RAKKAUS ON ÄÄRETÖN HETKI |

san. Neiti Ö Nina Erjossaari | säv. sov. Valtteri Lipasti |

Laululahja Hääparille | Saara ❤️ Tuomas | 1.8.2020 | Helsinki

Kuuntele annettuja Laululahjoja

Rakkaus on ääretön hetki

Sanoittanut: Neiti Ö Nina Erjossaari | Säveltänyt ja sovittanut: Valtteri Lipasti | Laululahja hääparille 2020

Leija ja naru

Sanoittanut: Neiti Ö Nina Erjossaari | Säveltänyt ja sovittanut: Valtteri Lipasti | Laululahja hääparille 2019

Sun kanssa reunalla

Sanoittanut: Neiti Ö Nina Erjossaari | Säveltänyt ja sovittanut: Valtteri Lipasti | Laululahja ystävälle 2019

Voi me rakastetaan sinua

Sanoittanut: Neiti Ö Nina Erjossaari | Säveltänyt ja sovittanut: Valtteri Lipasti | Laululahja syntymäpäiväsankarille 2020

Erityisherkkiä

Sanoittanut: Neiti Ö Nina Erjossaari | Säveltänyt ja sovittanut: Valtteri Lipasti | Laululahja ystävälle 2019

Saaristo Open

Sanoittanut: Neiti Ö Nina Erjossaari | Säveltänyt ja sovittanut: Valtteri Lipasti | Laululahja yritykselle 2019

KAHDEKSAS KUUDETTA

san. Neiti Ö Nina Erjossaari | saä. sov. Valtteri Lipasti | LAULULAHJA Huomenlahjaksi 2023

Laulusaaren videoita YuoTubessa

Muutama palaute vuosien varrelta

"Kesäkuun lopulla, Perämeren saariston maisemissa, etsin netistä kuumeisesti lahjaideaa elokuussa avioituvalle tyttärellemme ja puolisolleen. Molemmat rakastavat musiikkia ja pyöräilyä, joten näiden ympäriltä jotain pitäisi löytyä. Niin löytyi Laululahja ja Neiti Ö. Annoin avainsanoja ja tärkeitä tapahtumia, jotka liittyivät hääpariin. Kerroin Neiti Ö:lle mitä elementtejä ehdottomasti haluaisin lauluun mukaan. Luomisprosessi oli antoisa ja tiivis matka, johon sain osallistua. Viestejä vaihdettiin kunnes sanoitus oli, ei enempää eikä vähempää, kuin täydellinen. Paria päivää ennen hääjuhlaa saimme valmiin äänitteen, jonka sitten hääpari sai kuulla hääjuhlassaan. Morsian kätki kasvonsa sulhasen rintaan eikä kyyneileistä ollut tulla loppua. Yhdenkään häävieraan silmät eivät säilyneet kuivana laulun soidessa, herkästi ja koskettavasti laulettuna. Tämän parempaa lahjaa emme olisi voineet ajatellakaan. Laulusta jää Saaralle ja Tuomaalle ikuinen muisto tärkeästä päivästä ja laulua on ihana kuunnella uudelleen ja uudelleen. Lämmin suositus tälle ekologiselle ja yksilölliselle lahjalle!"

-Morsiamen Äiti Carita Piippo, Helsinki 2020

"Oli kyllä tosi mukavaa saada Laululahja. Se oli hieno kokemus ja siitä tuli hyvä mieli ja se piristi huomattavasti syntymäpäivä aamuani. Siitä tuli semmoinen erityinen tunne."

-Nuorimies 18-vuotissyntymäpäivänsä aamuna 2020

"Meni tosi sujuvasti tilaajien näkökulmasta, selkeät alkukysymykset ja muuta ei meiltä tarvittukaan. Isoveli tykkäsi paljon ja oli yllättynyt lahjasta. Kaiken lisäksi vieraatkin tykkäsivät. Oli henkilökohtainen lahja, sanat laulussa lämpimät ja hauskat."

-Laululahjan Isoveljelleen tilannut Veera 2020

Share by: